Miksi coachaan?
Missionani on tehdä ammattimaisesta coachingista ihmisille tutumpaa ja tuoda se mahdollisimman monen saataville, jotta ihmiset voisivat omakohtaisesti kokea sen hyödyt ja vaikuttavuuden.
Yksi elämäni tärkeimmistä arvoista on toisten auttaminen. Olen itse saavuttanut tärkeitä asioita elämässä coachin avulla. Haluan nyt antaa myös sinulle mahdollisuuden hyötyä coachingista.
Tämän vuoksi tarjoan coaching osaamistani sinulle vapaa-ajallani arki-iltaisin ja viikonloppuisin.
Millainen olen coachina?
Coachina olen saanut palautetta kannustavasta, myötä- ja läsnäolevasta otteesta. Asiakkaani ovat saavuttaneet selkeyttä omiin tavoitteisiin ja keinoja sekä motivaatiota niiden saavuttamiseen. Kaikki asiakkaat ovat sanoneet, että coachingin ansiosta he ovat energisempiä ja suunta on selkeämpi. Useimmat ovat myös saaneet vähintäänkin pieniä oivalluksia.
Minulle on tärkeää, että coaching suhteessa edetään asiakkaan ehdoilla mahdollisimman ratkaisukeskeisesti. Rohkaisen asiakasta haastamaan itsensä ja menemään mukavuusalueelta uteliaisuusalueelle mutten anna valmiita ratkaisuja. Parhaat tulokset saadaan usein vahvuuksia vahvistamalla, mikä edellyttää itsetietoisuuden parantumista. Luottamus ja positiivinen ilmapiiri coaching sessioissa on todella tärkeää.
Ihmisten sisäinen motivaatio ja se mikä saa meidät tekemään asioita kiinnostaa minua erityisesti. Jokainen meistä on erilainen, ja haluan omalta osaltani pyrkiä auttamaan muita omien tavoitteidensa selkeyttämisessä ja saavuttamisessa.
Internation Coaching Federation (ICF) jäsenenä ja sertifioituna coachina olen sitoutunut coachingin eettisiin säännöksiin sekä kehittämään omaa osaamistani jatkuvasti.
Miltä coachista tuntuu, kun asiakas saa oivalluksen?
Mikään ei voita sitä tunnetta, kun keskustelukumppani saa oivalluksen itseään vaivaamaan ongelmaan. Parhaimmillaan siinä on lapsen iloa ja energiaa, joka tarttuu. Oivallus lyö kuin salama kirkkaalta taivaalta ja kaikki tuntuu selvältä. Oivalluksen saaneen valtaa mieletön määrä energiaa päästä niin sanotusti hommiin toteuttamaan uutta näkemystään hymyssä suin. Jokin hänen tiedostamattomassa mielessään on tullut tietoiseksi. Paluuta vanhaan ei enää ole.
Kuka minä olen
Olen kotoisin Satakunnasta Harjavalta nimiseltä paikkakunnalta. Nuorena harrastin kilpatasolla pikaluistelua. Kilpaurheilu sai jäädä Urheilukoulun ja ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen vuonna 2002. Kilpaurheilu opetti minulle erityisesti tavoitteellisuutta ja sinnikkyyttä.
Vuonna 2007 valmistuin paperitekniikan diplomi-insinööriksi, minkä jälkeen tein töitä paperijalostusteollisuuden tuote- ja prosessikehityksen saralla Suomessa ja Espanjassa aina vuoteen 2014 asti.
Heti työurani alkumetreillä tutustuin lean kehittämisfilosofiaan. Jatkuva parantaminen ja jatkuva oppiminen on siitä lähtien ollut koko työurani kantava teema. Olen myös suorittanut muutaman eri lean sertifikaatin. Vuonna 2014 siirryin tuotantoteollisuudesta asiantuntijatyön kehittämisen pariin, minkä jälkeen mukaan tulivat mm ketterät toimintatavat (agile), valmentava johtaminen, kouluttaminen, mentorointi ja formaali coaching.
Siirryttyäni asiantuntijaorganisaatioiden kehittämiseen tuotantoteollisuudesta olen toiminut kansainvälisen prosessikehitysasiantuntijoiden esihenkilönä, johtanut lean transformaatiohanketta sekä valmentanut ja kouluttanut organisaatioita jatkuvasta parantamisesta. Kokemusta on kertynyt HR palvelu- sekä media- ja finanssialalta.
Vuosina 2021-2022 kävin Neuroleadership Finland järjestämän Brain Based Coaching koulutuksen ja maaliskuussa 2023 serfioiduin ICF (International Coacing Federation) ACC (associate certified coach) coachiksi. Tällä hetkellä opiskelen Mindfulness ohjaaksi ja marraskuussa 2024 serfioiduin EMCC Practioner coachiksi.
Vuodesta 2022 asti olen toiminut vapaaehtoisena Nyyti Ry:ssä tarjoamalla coaching palveluita (probono) valmistuville korkeakouluopiskelijoille. Vapaa-aikani suurin intohimo on kuitenkin liikunta kuten hiihto, pyöräily, kuntosali ja juoksu.
Tällä hetkellä valmennan organisaatiota ketterien toimintatapojen jatkuvasta parantamisesta ja oppimisesta Suomen suurimmassa finanssialan yrityksessä. Töissä tiedän onnistuneeni, kun muut saavuttavat tavoitteensa, oppivat uutta ja nauttivat työstään.
Tarkemmin voit tutustua uraani ja ajatuksiini työelämästä LinkedIn palvelussa.
Lyhyesti
-
Brain-Based coaching certificate 2022
-
ICF ACC vuodesta 2023
-
EMCC Practioner vuodesta 2024
-
Valmistun mindfulness ohjaajakouluttajaksi loppuvuodesta 2025
-
250 h+ yksilöcoaching kokemusta
-
Organisaatioiden Agile Coach vuodesta 2023
-
7 vuoden teollisuuden prosessi- ja tuotekehityskokemus
-
10+ vuoden kokemus asiantuntijatehtävien kehittämisestä
-
6 vuoden esihenkilökokemus
-
Kouluttanut organisaatioita ja tiimejä valmentavasta johtamisesta, palautekulttuurista ja vuorovaikutuksesta
-
Kouluttanut yli 60 henkilö Lean kehittäjiksi media-alalla
-
Lean Six Sigma Green Belt
-
Design for Six Sigma Green Belt
-
Lean muutosagentti